2025
Horoskooppi 2025
Vuosihoroskooppeja on luettavissa nykyään monessa kohteessa. Linkkisivullani on pari esimerkkiä. Omalta osaltani jatkan kuunvaiheiden tarkastelua ja uudenkuun raportin julkaisemista.
Vuosi 2025 tarjoaa taas runsaasti muutosenergiaa sille, joka on halukas lähtemään uusille urille.
Saturnus, Neptunus ja Uranus käyvät piipahtamassa uusissa merkeissä tänä vuonna, joten olosuhteet eivät muutu aivan kertarysäyksellä. Pluton muutosvaihe on jo hyvällä alulla.
Seuraavassa listaan vuoden tärkeimpiä astrologisia tapahtumia taivaalla 2025:
Kuunsolmut siirtyvät tammikuun toisella viikolla Kalat/Neitsyt akselille, jossa kulkevat elokuulle 2026. Tämä solmupari sisältää Neitsyen kriittisen ja analysoivan ja eriytyneen luonnon, josta olisi hyvä oppia päästämään irti silloin kun se ei enää palvele tarkoitusta, sekä Kalojen maailmaa syleilevän ja hyväksyntään pyrkivän asenteen, joka kehottaa luottamaan ja uskomaan ja etsimään myönteisiä ratkaisuja toisten syyttelyn sijaan.
Jupiter on perääntynyt Kaksosissa lokakuusta 2024 ja lähtee etenemään 4.2.2025. Kesäkuun 9. Jupiter siirtyy Ravun merkkiin ja tekee samalla neliö aspektin Saturnuksen kanssa.
Saturnus käy Oinaan merkissä 25.5.-1.9.2025
Neptunus käy Oinaassa 30.3.-22.10.2025
Uranus käy Kaksosissa 7.7.-8.11.2025
Pluto on Vesimiehessä 18.1.2044 saakka.
Merkurius perääntyy tulimerkeissä ja osin vesimerkeissä.
Merkurius Rx Oinaassa ja Kaloissa: 15.3.–7.4.2025
Merkurius Rx Leijonassa: 18.7.-11.8.2025
Merkurius Rx Jousimies ja Skorpioni : 10.11.-30.11.2025
Venus on uuden vaiheensa kynnyksellä ja aloittaa taaksepäin vaiheensa iltataivaalla
1. maaliskuuta 2025 10* Oinasta.
Venus on perääntyvässä vaiheessa 40 päivän ajan ja katoaa iltataivaalta 16. maaliskuuta 6* Oinasta.
Tapaa Auringon 22. maaliskuuta 2025 2* Oinasta. Uusi sykli alkaa.
Pimennykset 2025
07.9. Kuun täysi pimennys Kaloissa 15*
21.9. Osittainen Auringonpimennys Kalat 29*
Mars aloittaa uuden vaiheen muodostaessaan opposition Auringon kanssa 16.1.2025 Ravussa.
Ajankohtaiset syklit
Kun tarkastelemme astro karttojamme niin on hyvä ottaa huomioon myös erilaiset planeettojen syklit ja vaiheet, jotka ovat vallitsemassa. Vuosi 2020 olikin merkittävä syklien vaihtumisvuosi. Venuksen, Marsin ja Merkuriuksen vaiheista onkin erilliset sivut.
12.1.2020 Saturnus/Pluto sykli 22*45 Kauris (kesto n.40v)
5.4.2020 Jupiter/Pluto sykli 24*52 Kauris (kesto n.13 v)
21.12.2020 Jupiter/Saturnus sykli 0*24 Vesimies (kesto n. 20 v)
Merkittävä planeettojen merkin vaihtuminen sekä uuden syklin alku tapahtuu 2025-2026 aikana kun Neptunus ja Saturnus siirtyvät Oinaan merkkiin peräytyen Kalojen viimeisen asteen tuntumaan ja yhtyvät Oinaassa 20.2.2026 0*45 astetta aloittaen uuden 35-37 vuoden kierron.
Edellinen syklin alku tapahtui 11* Kauriissa 1989 3.maaliskuuta.
Uudenkuun kartalta voi saada käsitystä millaiset teemat uusi aurinkovuosi tuo tullessaan. Tutki siis tarkkaan omaan aurinkomerkkiisi syntyvä uusikuu ja sen kartta. Alla olevan linkin kautta voit tarkastella uusien- ja täysikuiden karttoja 2024.
Venuksen liikkeistä teen erikseen tutkimuksia Venuksen vaiheet sivulla. Tämä ihastuttava planeetta, jonka vaiheet ovat tutustumisen arvoiset, voi osoittaa liikkeillänsä meille milloin on hyvä aika luoda suhteita, ottaa etäisyyttä uudelleenarviointia varten tai kokonaan päästää irti.
Jatkossa on tulossa myös tutkimusta Marsin vaiheista.
Kun tehdään astrotulkintoja, kuten kuukausi/vuosi horoskooppeja aurinkomerkkien perusteella niin pitää ottaa huomioon muutama seikka.
Aurinkomerkkitulkinta perustuu siihen ajatukseen että Aurinko edustaa 1. huoneen asioita ja siitä eteenpäin mennään merkki/huone kierros ympäri. Eli Kaloilla Oinas edustaa 2. huonetta, Härkä 3. huonetta jne.... Näin voidaan tarkastella olosuhteita hyvin yleisluontoisesti. Aina pitää suhteuttaa planeettakuviot oman peruskartan tekijöihin. Kun tiedetään oma syntymäkellonaika voidaan laatia henkilökohtainen tulkinta.